• Sohvi Nyman

Mitä on rohkeus

"Rohkeus ei oo sitä ettei pelota, vaan sitä, et hyppää vaik ei tiedä selviikö elossa" Tämä Cheekin biisin lause kiteyttää mielestäni hyvin rohkeuden. Mitä rohkeus oikein on? Usein luullaan, että rohkeat ihmiset eivät koskaan pelkään mitään. Kyllä he pelkäävät, mutta toimivat siitä huolimatta. En usko, että on olemassa ihmistä, joka ei pelkäisi yhtään mitään. Kaikki pelkäävät jotain. Jotkut kammoavat esiintymistä, joku pelkää käärmeitä, joku lentämistä, joku puheen pitämistä jne. Onko sinulle jokin pelko, joka estää tai rajoittaa sinua tekemästä asioita? Tässä yhteiskunnassa moni pelkää yrittäjäksi lähtemistä, koska siitä pelotellaan niin paljon. "älä vain lähde yrittäjäksi siinä on niin iso epäonnistumisen riski!"


Jos haluat vapautua rajoittavasta pelosta voit lähteä työstämään asiaa niin, että mietit milloin ja miten tämä pelko on tullut. Esim. esiintymispelko on monelle tullut peruskoulussa pakkoesitelmien myötä. Kouluaikoina joku on saattanut nauraa esitelmällesi tai pilkannut sinua ja näin sinulle voi muodostua uskomus, ettet osaa pitää esitelmää ja tätä myötä alat pelkäämään esiintymistä ja välttelemään sitä. Tai haaveilet yrityksen perustamisesta, mutta et uskalla, koska ympäriltä satelee jatkuvasti varoituksia ja pelotteluita, kuinka se ja sekin teki konkursin ja huonosti kävi ja onhan se verotuskin niin kova ja tellit ja lellit on maksettava!


Jos antautuu pelolle voi moni ihana asia jäädä tekemättä tai unelma toteuttamatta.

Pelkoihin liittyy usein paljon uskomuksia. Helpoin tapa alkaa purkamaan niitä on kysyä itseltään onko tämä uskomus totta? Onko se totta 24/7? Milloin ja mistä tämä on tullut?


Minulla on ollut iso pelko, joka on tavallaan rajoittanut minua. No, olen sitten delecoinut sen toteuttamisen muille ja sillä tavalla voinut vältellä asiaa. Tämä on ääneenlukeminen yleisön edessä. Se on lukihäiriöisen pahin painajainen! Muistan vain ne kamalat kiduttavat äidinkielentunnit luokkahuoneessa peruskoulussa, kun piti lukea ääneen jokainen vuorollaan. Takeltelin sanoja, luin väärin, sanat hyppivät silmissä. Ei kuulu! kuului vain huuteluita, kun piipitin hiljaa pulpetissani. Itku kurkussa änkytin sanoja ja rangaistuksena opettaja laittoi minut usein lukemaan pidemmän kappaleen. Usein poistuin luokasta itkien ja ovia paiskojen. Entäs ne vieraankielen tunnit, jossa piti lukea ääneen...! Nehän olivat vielä hirveämpiä, koska en osannut lausua sanoja. Ja koska muut osasivat ja kiusasivat tunsin itseni tyhmäksi.


Näiden kokemusten myötä en todellakaan ole lukenut ääneen yleisön edessä. Jopa kirjani julkkareissa delecoin tämän kirjan lukemisen toiselle ihmiselle. Olin Ilkka Koppelomäen rohkeuden voima valmennuksessa. Teimme paljon kivoja harjoituksia yksin ja ryhmässä. Jokaisen piti miettiä jotain pelkoa ja valmennuksessa oli tarkoitus työstää sitä / vapautua siitä. Mun pahin painajainen olisi ääneenlukeminen yleisön edessä huikkasin Ilkalle. Olisihan se nyt pitänyt arvata, että pian tämän kommentin jälkeen olin yleisön edessä. Ei, ei kun mä ajattelin, että teen tän sit huomenna, jotta ehdin opetella ulkoa sen kappaleen! Parahdin, mutta Ilkka ei antanut armoa, vaan lykkäsi kirjan käteen ja valitsi kohdan luettavaksi. Tunsin miten sormia ja varpaita kihelmöi, ne hikoilivat, kurkkua kuristi ja posket tärisivät. Hikipisarat valuivat selkää pitkin ja kädet olivat kylmän hikiset, kasvoja kuumotti. Puristin kirjaa ja silmäilin tekstiä hetken. Onneksi se oli omaa, niin tiesin suurinpiirtein, mitä siinä lukee. Vedin syvään henkeä ja aloitin. Sydän hakkasi tuhatta ja sataa, posket tärisivät koko ajan enemmän, kasvot olivat tulessa. Huh, onneksi on hyvä meikkivoide, joka pitää punoituksen piilossa! Mietin. Kaikesta tästä jännityksestä, pelosta ja kehon reaktioista huolimatta TEIN SEN!


Luin lyhyen kappaleen valmennusporukan edessä ääneen! Hetken tuntui, että pyörryn siihen paikkaan. Tein sen, vaikka pelotti ja jännitti. Olisi ollut helppoa kiemurrella pois tilanteesta, mutta halusin ylittää itseni. Asia, mikä lohdutti oli se, että tiesin yleisön tsemppaavaan, ei haittaisi, jos mokaisin, kukaan ei kiusaa tässä porukassa. Myöhemmin lounastauolla minut yllytettiin lukemaan kirjaa ääneen Triplan kauppakeskuksen aukiolla tuntemattomille. HIKOILIN JA TÄRISIN, MUTTA TEIN SEN SILTI! Kasvoja kuumotti ja kädet olivat jääkylmät ja hikiset vielä pitkään tuon jälkeen. Mutta OLIN YLPEÄ ITSESTÄNI! Toisaalta oli kamalaa, miten noin vain tyrkättiin tekemään asia, mikä pelotti kamalasti, mutta toisaalta se oli hyvä, sillä jos olisin saanut miettiä asiaa seuraavaan päivään olisi jännitys kasvanut entisestään. Olisin jännittänyt jokaisen hetken seuraavaan päivään kauhuissani odottaen tulevaa. Jännitys olisi moninkertaistunut, mikä olisi lisännyt pelkoa.


Pakko sanoa, että oli kyllä voittajaolo tämän jälkeen. Tauolla useampi ihminen tuli luokseni ja kertoi lukihäiriöstä. Sain valtavasti vertaistukea, mikä oli aivan ihanaa. EN OLEKAAN YKSIN TÄMÄN ASIAN KANSSA! Seuraavana päivänä, kun kävimme edellistä päivää läpi, tokaisin ääneen, että vielä pelottavampaa olisi lukea täysin vierasta tekstiä ja kaikista hirveintä olisi, jos se olisi englanniksi, koska en osaa englantia kunnolla! Voitte jo ehkä arvata, mitä tästä seurasi. Pian olin taas yleisön edessä, tällä kertaa kädessäni englanninkielinen kirja. Sydän hakkasi vielä kovempaa, varpaita pisteli, kädet olivat kylmän hikiset, posket tärisivät ja kurkkua kuristi.


Aloitin lukemaan. En osannut ääntää kaikkia sanoja, mutta jatkoin urheasti loppuun saakka. Luin rauhallisesti tekstiä pitkään silmäillen. Yleisö hurrasi ja taputti. SELVISIN! PYSTYIN SIIHEN! TEIN SEN!


Tässä on yksi esimerkki, miten pelkoa voi lähteä työstämään. Hyppää vain ja tekee pelosta huolimatta. Tiedostin täysin kehoni tunnereaktiot, hetken pelkäsin pyörtyväni. Mitä sitten, jos niin olisi käynyt? Olisin noussut ylös ja jatkanut. Tieto siitä, että yleisö tsemppaa lohdutti kovasti. Myös se, että olin kehdannut sanoa ääneen lukihäiriöstä, joten tiesin, ettei se haittaa, jos takeltelen sanoja. Nythän sä luet jokaisella sun kirjakeikalla ääneen! Moni huudahdi yleisöstä. Niin varmaan... naurahdin.


Voin sanoa, että edelleen ajatus ääneen lukemisesta yleisön edessä jännittää ja pelottaa, mutta kun sain useamman vahvistavan kokemuksen lyhyen ajan sisällä pelko lieventyi. En voi sanoa, että olisin täysin tämän pelon selättänyt, mutta olen sinut sen kanssa. Tämä rohkaisee harjoittelemaan ja työstämään asiaa. Aion uskaltaa jatkossa lukea kirjaani ääneen keikoilla yleisölle. Voi olla, että välillä se menee nappiin ja välillä taas ei, mutta ei se haittaa. Ei tarvitse hävetä tai paeta paikalta itku kurkussa. Ja jos alkaa jännittämään liikaa voin edelleen delecoida lukemisen toiselle ihmiselle. Se, että toimin pelosta huolimatta tuo itsevarman voittajafiiliksen. Tähän liittyy myös se, kuinka hyvin on sinut itsensä kanssa. Olen työstänyt monia pelkojani terpiassa ja olen sinut niiden kanssa sekä itseni kanssa, joten en enää pelkää mokaamista. Nykyään tiedostan myös sen, ettei minun tarvitse hävetä lukihäiriötä ja kehtaan puhua siitä ääneen. Tämäkin on pitkän harjoittelun tulos.



21 views
 

©2020 by Sohvi Nyman Oletihana! Proudly created with Wix.com